Antaudu sellaisena kuin olet: kaljupää on tuulessa parempi kuin peruukki.

- Jakob Lorenz-

tiistai 25. toukokuuta 2010

Keltavuokot taitavat olla aika harvinaisia. En ole nähnyt niitä missään muualla kuin meidän kaivon kupeessa.

Kesäisenä päivänä




tätä kuvatessani mulahdin iloisesti pyllylleni ojaan

Oli lämmin päivä. Lähdimme ajelulle ja päädyimme pikkuteille, joilla kumpikaan meistä ei ollut ennen käynyt. Se oli ihan oikea seikkailu! ajoimme pieniä metsäteitä, melkein traktoripolkuja, mutta lopuksi löysimme taas sivistyksen pariin, kiitos mieheni erehtymättömän suuntavaiston. 


torstai 13. toukokuuta 2010

Unohdetut 2



harmaat ladot
maiseman ikäiset
vanhat ja kuluneet

pellon reunassa
metsien laidoilla
hiljaa harmaantuneet

harmaat ladot
huomaamattomat
piiloon pysähtyneet

teiden varsilla
niittyjen vierillä
vuosista väsyneet

-Ruut Ruohonen-

torstai 6. toukokuuta 2010

tiistai 4. toukokuuta 2010

Vihdoinkin toukokuu



Huhtikuu, tuo vuoden kuukausista viheliäisin, on viimeinkin ohi! Tällä kertaa se tosin kului suhteettoman kivuttomasti, ahdistuskohtauksia ei ollut kuin muutama ja nekin lievempiä kuin aikaisempina vuosina. Edistystä on siis tapahtunut. Mutta kuka tietää ensi vuodesta... Ja masennus se ei vaan katoa minnekään

Mielialanvaihteluiden suhteen on ollut hyvin tasaista. Se on yhtäaikaa ihanaa ja pelottavaa. Enhän ole viimeiseen 20 vuoteen muuta toivonut kuin tasaista elämää ja nyt tasaisuus kuitenkin hämmentää, sillä minusta tuntuu etten enää tunne itseäni. Kuka ja mikä siis oikeastaan olen?