Pikku prinsessa

Tässä poseeraa eilisen päivän ihme. Mimun pikku mussukka syntyi klo 14.15, painoi 3250 ja oli 48 cm pitkä. Äiti ja vauva voivat hyvin. Tyttö on kaunis kuin mikä! Mimu-nimeen on vielä totutteleminen, mutta eiköhän sekin pian tule kuin luonnostaan. Sairaalassa oli tarjolla perhehuone, mikä tarkoittaa, että tuore isä voi viipyä sairaalassa yhtä kauan kuin vauva ja äitikin. Mainio systeemi! Mimun sydän aivan pakahtuu pientä tyttöä katsellessa. Kerrankin oli positiivisia uutisia!

14-vuotissyntymäpäivät kunnialla ohi

Väsynyt talvenvihaaja

 Väsyttää kovin. Saatan nukkua yöllä 12 tuntia ja päivällä vielä useamman tunnin. Kuin valmistautuisin tulevaan koitokseen: talveen. Minä en sitten siedä talvea, en missään määrin. Talvella kuvittelen kuinka asun jossain lämpimässä maassa, kuten Havaijilla, se on minun lempikohteeni, Kyllä Egyptikin käy, olen kovin kiinnostunut sen historiasta. En välitä talviurheilusta ja hiihtäminen on minulle kirosana. Pitääkin sitten asua maassa, jossa on pitkä ja kylmä talvi! Masennuskin hiipii salaa voimakkaammaksi. En välitä mistään enkä tee mitään, nyt jo. Mitenhän huonosti asiat mahtavat olla sitten talvella. Olisinpa talvihorroksessa!

Tässä kuvassa on orvokki. joka vielä sinnittelee kukkapenkissä. Taitaa olla ainoa laatuaan meidän pihassa. Kohta talvi vie senkin! Samettikukatkin kukkivat vielä. Kyllä ovat sitkeää sorttia!Sitkeä oli myös kissamme Waltteri, joka pahoin loukkaantuneenakin palasi takaisin kotiin.Hän oli niin huonossa kunnossa, että hänet piti nukuttaa lopulliseen uneen. Waltteri-kisu sai hyvän hautapaikan korkeiden tuijien alla. Olen polttanut kynttilää haudalla. Ikävä on kova.

 Talvessa eniten pännii se kylmyys. Aina tuntuu olevan liian vähän päällä ja vilu vie voiton joka säällä. Onhan tietysti kaunista kun lumi kuorruttaa puut ja korret, mutta se on kallis hinta siitä kun kylmyys käy luihin ja ytimiin. Mieluusti nukkuisin talviunta niinkuin karhut ja kömpisin esille vasta kevään leppeän tuulen henkäillessä.