Antaudu sellaisena kuin olet: kaljupää on tuulessa parempi kuin peruukki.

- Jakob Lorenz-

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Maaliaskuussa

Alkaa se iänikuinen talitinttien viserrys. Huuto käy suoraan korviin!

Olen kaksi kuukautta lymyillyt suljettujen verhojen takana enkä aio niitä aukaista jonkin auringonpaisteen vuoksi. Mitä kivaa on siinä kun ikkunat näyttävät likaiselta ja pieninkin pölypallo loistaa matolla? Lumen sulaminen sentään hiukan lämmittää sydäntä.

Viime ajat ovat kuluneet massivisen ahdistuksen ja outojen pelkotilojen parissa. Kaikki ahdistaa. Pelkään tulipaloa, liikenneonnettomuutta, sitä että lläheisille tapahtuu jotakin. Ja sitten ahdistaa lisää. Lääkehoito tuntuu nyt olevan vähän jumissa, tosin kai mulle on kohta yritetty kaikki mahdolliset kombinaatiot. Terapian jouduin jättämään. Ryhmätilanteet ahdistivat liikaa.Nyt on vähän sellainen tuuliajolla olo. Mutta hei- kömmin mä joka aamu sängystä ylös-tosin siirryn vain sohvannurkkaan, mutta parempi sekin kuin ei mitään!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Intervallihoidossa

Pienokaisella on hyvät unenlahjat. Tyttö nukkuu sikeästi vaikka isi soittaa kitaraa ihan vieressä tai vaikka tupa olisi täynnä ihmisiä - ja meteli sen mukaista. Yötkin kuulemma menevät hyvin. Minä vain ihailen sydän täynnä puhdasta iloa tuota täydellistä pientä olemusta.

Viime viikon olin taas Kellokoskella intervallihoidossa. Aktiviteetteja oli monenlaisia, kävin mm. askartelemassa meriheinästä kranssin ja kuuntelemassa musiikkia (jokainen saa toivoa soitettavaa musiikkia). Osallistuin myös käsienhoitotuokioon. Kuinka kädet tuntuivatkaan pehmeiltä ja rentoutuneilta koko loppupäivän. Päätin vakaasti, että hoidan käsiäni jatkossa myös kotona! Viikko, tai no, 5 päivää (osasto on auki vain ma-pe), kului nopeasti. Tosin olin ihmeellisen väsynyt ja osa ajasta kului nukkuen. On myös hienoa olla sellaisten ihmisten parissa, jotka eivät kyseenalaista tuntemuksiasi ja löytyy vertaistukea.Viikko on antoisaa vaikka myös väsyttävää. Kotiin päästyä keitin heti kahvit ja avasin tietokoneen...

tiistai 26. lokakuuta 2010

Pikku prinsessa

Tässä poseeraa eilisen päivän ihme. Mimun pikku mussukka syntyi klo 14.15, painoi 3250 ja oli 48 cm pitkä. Äiti ja vauva voivat hyvin. Tyttö on kaunis kuin mikä! Mimu-nimeen on vielä totutteleminen, mutta eiköhän sekin pian tule kuin luonnostaan. Sairaalassa oli tarjolla perhehuone, mikä tarkoittaa, että tuore isä voi viipyä sairaalassa yhtä kauan kuin vauva ja äitikin. Mainio systeemi! Mimun sydän aivan pakahtuu pientä tyttöä katsellessa. Kerrankin oli positiivisia uutisia!

maanantai 18. lokakuuta 2010

14-vuotissyntymäpäivät kunnialla ohi

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Väsynyt talvenvihaaja


 Väsyttää kovin. Saatan nukkua yöllä 12 tuntia ja päivällä vielä useamman tunnin. Kuin valmistautuisin tulevaan koitokseen: talveen. Minä en sitten siedä talvea, en missään määrin. Talvella kuvittelen kuinka asun jossain lämpimässä maassa, kuten Havaijilla, se on minun lempikohteeni, Kyllä Egyptikin käy, olen kovin kiinnostunut sen historiasta. En välitä talviurheilusta ja hiihtäminen on minulle kirosana. Pitääkin sitten asua maassa, jossa on pitkä ja kylmä talvi! Masennuskin hiipii salaa voimakkaammaksi. En välitä mistään enkä tee mitään, nyt jo. Mitenhän huonosti asiat mahtavat olla sitten talvella. Olisinpa talvihorroksessa!


Tässä kuvassa on orvokki. joka vielä sinnittelee kukkapenkissä. Taitaa olla ainoa laatuaan meidän pihassa. Kohta talvi vie senkin! Samettikukatkin kukkivat vielä. Kyllä ovat sitkeää sorttia!Sitkeä oli myös kissamme Waltteri, joka pahoin loukkaantuneenakin palasi takaisin kotiin.Hän oli niin huonossa kunnossa, että hänet piti nukuttaa lopulliseen uneen. Waltteri-kisu sai hyvän hautapaikan korkeiden tuijien alla. Olen polttanut kynttilää haudalla. Ikävä on kova.

 Talvessa eniten pännii se kylmyys. Aina tuntuu olevan liian vähän päällä ja vilu vie voiton joka säällä. Onhan tietysti kaunista kun lumi kuorruttaa puut ja korret, mutta se on kallis hinta siitä kun kylmyys käy luihin ja ytimiin. Mieluusti nukkuisin talviunta niinkuin karhut ja kömpisin esille vasta kevään leppeän tuulen henkäillessä.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Waltteri 2004-2010



Waltteri-kissamme loukkasi jalkansa. Vaikka se näytti pahalta, ajattelin toiveikkaasti, että kipsi vaan jalkaan ja siitä tulee entistä ehompi. Mutta ei. Jalka oli jäänyt kiinni johonkin ja loukkaantunut niin pahasti, ettei ollut mitään takeita sen kuntoon tulemisesta edes leikkauksella. Armeliainta oli lopullinen nukutus. Tässä vielä yritän sopeutua ajatukseen. Itkettää.

lauantai 18. syyskuuta 2010

ei tän näin pitäny mennä

syysniitty

Taisi olla hieman ennenaikaista julistaa tätäkin syksyä elämän parhaaksi ajaksi. Päivät kuluvat saamatta mitään aikaiseksi. Väsytää niin, että pelkkä tiskaaminen tirahduttaa kyyneleet silmiin. Tämähän ei kerta kaikkiaan voi olla oikein! Kädet tärisee, mielikuvitus laukkaa - mitä vaan pahaa voi tapahtua. Mikään aikaisempi ei tuo iloa, alavireinen mielenlaatu seuraa kaikkialle. Voi kun joskus olikisikin jotain positiivista sanottavaa. Vaan heti kun on, ottaa masennus jälleen voittonsa. Ei kiinnosta tv, ei radio eikä lukemienen. Siinä sitten ryven omassa onnettomuudessani, ilman apua. Tai kai kanssaihmiset yrittävät auttaa - minusta vain ei ole vastaanottajaksi. Voisin itkeä kokonaisen uuden valtameren.