Antaudu sellaisena kuin olet: kaljupää on tuulessa parempi kuin peruukki.

- Jakob Lorenz-

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Uneton

Lumisadetta elämän tv-ruudussa. Taas on kerääntyntyt liikaa asioita, jotta saisin nukuttua. Asioita, jotka olisi pitänyt tehdä ja niitä, jotka olisi ollut parempi jättää tekemättä. Joka tapauksessa kaikki ne kummittelevat näin yön syvinä tunteina.

Liikuskelen levottomasti, missään ja mitenkään ei ole hyvä olla.

Annan periksi ja keitän aamukahvit. Ei se asiaa auta, mutta onpahan jotain tekemistä.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Tuuliviiri

Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin kerrot salaisuuden, sitten enää puhukaan et.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ylistät kaiken kauneutta ja heti perään kumoat sen.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin kerrot rakkaudesta, sitten kuoliaaksi vaikenet sen.

Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin mulle antaudut, seuraavaksi kaukana pakenet.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin olet onnellinen, pian vihaan jo vaihtuu se.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Annat muka kaiken, mutta mitään siitä käteen saa mä en.

Tuuliviiri, se sinä olet.
Tuuliviiri, missä sinä seisot?
Tuuliviiri, vielä tulet huomaamaan,
että kyllä tuntuu,
kun oikein pannaan tuulemaan.

- Tintsu-







maanantai 22. helmikuuta 2010

Unelma

On mulla unelma:
maailma ilman pahuutta
elämä ilman sairautta
vain hyvää tahtoa ja onnellisuutta

Etsin totuutta neulanterävää
lempeä ilman ikävää
silmiä avautuneina näkemään
pienillä voimaa väkevää

rakkautta ilman rajoja
kansoja liki kansoja
suissa sanoja uskottavia
valoa hävittämässä varjoja

Jo veljet toisiansa syleilee
sotien äänet kentillä vaimenee
on kirsikankukat auenneet
On mulla unelma.


-tintsu-

perjantai 19. helmikuuta 2010

Joko tai

Olen musta tai valko
olen tuli tahi jää
lippu taikka salko
tyyni tai tuulispää

Olen kaikki tai ei mitään
olen Abel tahi Kain
olen länteen taikka itään
täysii tai ei lain

Olen sota taikka rauha
olen päivä tahi yö
pakkanen tai lauha
lepo taikka työ

Olen riemua tai tuskaa
Alpit taikka Sahara
vehreyttä tahi ruskaa
tukeva tai hatara

Olen pimeys tai valo
rujo taikka soma
olen kitsas tahi jalo
lainaa vain tai oma

Olen taivas taikka helvetti
ylpeä tai arka
piru tahi enkeli
onnekas tai parka.

-Tintsu-

torstai 18. helmikuuta 2010

Kuinka paljoon taakkaan kaartuu katajan selkä?





Mikä ei kuulu joukkoon?




ihmettelee talvinen retkeilijä

tiistai 16. helmikuuta 2010


Aina ajoittain mietin, jotta miten sattuu niin, että toisilla ihmisillä on suhteessa (pari- tai joku muu) aina suvantovaihe ja meillä taas aina hurrikaani pään päällä Ja vaikka kuinkaa koittaa hirmumyrskyä laannuttaa, ei se onnistu, koska sen kaiketi aiheutti joku perhosefekti toisella puolen maapalloa, eikä siihen siis ole minkäänlaista parannus- saati liennytyskeinoa.


Tämä tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole niitä helpoimpia, joiden kanssa elää. Tämä on myös koko perheen ongelma, kuten myös myös koko ystäväpiirin ongelma. Saatan kilahtaa jostain ihan näennäisen pienestä asiasta, toisaalta kärsivällisyyteni voi kasvaa uskomattoman suuriin mittakaahoivin. Yhdessä hetkessä enkeli, seuraavassa piru ja vice versa. Asioita hankaloittanee eniten se, että a) olen aina oikeasssa ja b) olen muulloinkin oikeassa. Lisäksi kiukunpuuskille on olemassa (tietenkin) joku looginen selitys, joka useimmiten johtuu tapahtumainkulun toisesta osapuolesta, ei minusta. On lennellyt kaukosäätimiä, puhelimia yms kodin pientä elektroniikkaa, mutta myös lamppuja ja jopa keittiön pöytä! Mielialaani voin ja saan vaihdella kuin tuuliviiri (sanon minä, tosin yleensä ei ole vaihtoehtoa, vaan mieliala heittelehtii joka tapauksessa).


Ei se toinenkaan osapuoli voi silti käyttäytyä kuin porsaat kevätkarsinassa...

lauantai 13. helmikuuta 2010

Ystävänpäivän lähestyessä

Max Beerbohm sanoi: "Vanhat ystävät ovat yleensä seuraa karttavien ihmisten turva."
Tämä koskettaa minua erityisesti, sillä nykyisin sosiaalisen kanssakäymiseni määrä on tiukasti rajattu. Minun on vaikea lähteä minnekään, varsinkaan jos tiedän paikassa olevan (paljon) muita ihmisiä. Kauppaan, kahvilaan, kirjastoon yms. Onneksi on ystäviä, jotka vain yhtäkkiä seisovat oveni takana tai hakevat minut mukaan erilaisiin toimintohin ja siten rikastuttavat elämääni. He osaltaan pitävät minut kiini tässä hetkessä, tässä elämässä. Hyvää tulevaa ystävänpäivää kaikille! (kuvassa ystävykset Wiola vas. ja Wanda)

maanantai 8. helmikuuta 2010

rämä ja ruma

Kuvaan mielelläni vanhoja latoja/mökkejä/taloja. Luulen, että tekee sielulle hyvää nähdä muutakin rämää ja rumaa kuin oma itsensä. Vaikka voihan sitä olla myös rumankaunis. Ehkä sellaiseksi muovautuu näissä elämän tyrskyissä, joita kohtalo on meille kullekin heittänyt.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kissanhoitoa ja intervallijakso sairaalassa



Vanhin kissamme oli jo muutaman päivän ajan käyttäytynyt omituisesti: kävely oli horjuvaa, hyppääminen ei onnistunut, katse oli harhaileva, turkki muuttui likaiseksi. Oli aika ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, joka kutsui kissan vastaanotolle. Siellä otettiin verikokeet, röntgen ja ultraäänikoe. Diagnoosina oli munuaisten vajaatoiminta. Hoitona erikoisruokavalio. Näin aluksi kissa sai myös antibioottikuurin. Nyt, 2 viikon kuluttua eläinlääkärillä käynnistä, ruoka maittaa ja turkki kiiltää. Hypyt eivät onnistu kunnolla vieläkään, saa nähdä onnistuvatko koskaan enää, kävely horjuu vielä jonkin verran. Pääasia on kuitenkin, että Ouzo-kissa elää ja voi olosuhteisiin nähden ihan hyvin.


Itse vietin viime viikon Kellokosken sairaalassa intervallihoidossa. Tämä oli minulle ensimmäinen laatuaan. Etukäteen pohdin mahtaako viikko olla liian tiukka minulle ja kuinkahan paljon lisää ahdistusta se minulle mahtaa aiheuttaa.


Paikkana oli pieni ns. kuntoutusosasto, joka tarjoaa vain intervallimuotoista hoitoa. Aluksi tehtiin viikolle "lukujärjestys", johon jokainen saa valita häntä kiinnostavia toimintoja. Lisäksi voi esim. käydä lenkillä. Minä valitsin mm. askartelua ja kuvataidetta. Lepoaikaakin jäi ihan riittävästi. Minä vietin vähän liikaakin aikaa omassa huoneessa, mutta jatkossa asiaan tulee muutos! Arvelimme hoitajan kanssa sopivan hoitojaksojen välin olevan noin kaksi kuukautta.


Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin kaikki sujui. Ahdistuskaan ei paisunut liian suureksi, Opamoxia ei kulunut yhtään sen enempää kuin kotonakaan. Vaikka en paljon muuta jaksanut, kävin sovituissa toiminnoissa, mistä olen iloinen.