Intervallihoidossa

Pienokaisella on hyvät unenlahjat. Tyttö nukkuu sikeästi vaikka isi soittaa kitaraa ihan vieressä tai vaikka tupa olisi täynnä ihmisiä - ja meteli sen mukaista. Yötkin kuulemma menevät hyvin. Minä vain ihailen sydän täynnä puhdasta iloa tuota täydellistä pientä olemusta.

Viime viikon olin taas Kellokoskella intervallihoidossa. Aktiviteetteja oli monenlaisia, kävin mm. askartelemassa meriheinästä kranssin ja kuuntelemassa musiikkia (jokainen saa toivoa soitettavaa musiikkia). Osallistuin myös käsienhoitotuokioon. Kuinka kädet tuntuivatkaan pehmeiltä ja rentoutuneilta koko loppupäivän. Päätin vakaasti, että hoidan käsiäni jatkossa myös kotona! Viikko, tai no, 5 päivää (osasto on auki vain ma-pe), kului nopeasti. Tosin olin ihmeellisen väsynyt ja osa ajasta kului nukkuen. On myös hienoa olla sellaisten ihmisten parissa, jotka eivät kyseenalaista tuntemuksiasi ja löytyy vertaistukea.Viikko on antoisaa vaikka myös väsyttävää. Kotiin päästyä keitin heti kahvit ja avasin tietokoneen...

Pikku prinsessa

Tässä poseeraa eilisen päivän ihme. Mimun pikku mussukka syntyi klo 14.15, painoi 3250 ja oli 48 cm pitkä. Äiti ja vauva voivat hyvin. Tyttö on kaunis kuin mikä! Mimu-nimeen on vielä totutteleminen, mutta eiköhän sekin pian tule kuin luonnostaan. Sairaalassa oli tarjolla perhehuone, mikä tarkoittaa, että tuore isä voi viipyä sairaalassa yhtä kauan kuin vauva ja äitikin. Mainio systeemi! Mimun sydän aivan pakahtuu pientä tyttöä katsellessa. Kerrankin oli positiivisia uutisia!

14-vuotissyntymäpäivät kunnialla ohi

Väsynyt talvenvihaaja

 Väsyttää kovin. Saatan nukkua yöllä 12 tuntia ja päivällä vielä useamman tunnin. Kuin valmistautuisin tulevaan koitokseen: talveen. Minä en sitten siedä talvea, en missään määrin. Talvella kuvittelen kuinka asun jossain lämpimässä maassa, kuten Havaijilla, se on minun lempikohteeni, Kyllä Egyptikin käy, olen kovin kiinnostunut sen historiasta. En välitä talviurheilusta ja hiihtäminen on minulle kirosana. Pitääkin sitten asua maassa, jossa on pitkä ja kylmä talvi! Masennuskin hiipii salaa voimakkaammaksi. En välitä mistään enkä tee mitään, nyt jo. Mitenhän huonosti asiat mahtavat olla sitten talvella. Olisinpa talvihorroksessa!

Tässä kuvassa on orvokki. joka vielä sinnittelee kukkapenkissä. Taitaa olla ainoa laatuaan meidän pihassa. Kohta talvi vie senkin! Samettikukatkin kukkivat vielä. Kyllä ovat sitkeää sorttia!Sitkeä oli myös kissamme Waltteri, joka pahoin loukkaantuneenakin palasi takaisin kotiin.Hän oli niin huonossa kunnossa, että hänet piti nukuttaa lopulliseen uneen. Waltteri-kisu sai hyvän hautapaikan korkeiden tuijien alla. Olen polttanut kynttilää haudalla. Ikävä on kova.

 Talvessa eniten pännii se kylmyys. Aina tuntuu olevan liian vähän päällä ja vilu vie voiton joka säällä. Onhan tietysti kaunista kun lumi kuorruttaa puut ja korret, mutta se on kallis hinta siitä kun kylmyys käy luihin ja ytimiin. Mieluusti nukkuisin talviunta niinkuin karhut ja kömpisin esille vasta kevään leppeän tuulen henkäillessä.

Waltteri 2004-2010

Waltteri-kissamme loukkasi jalkansa. Vaikka se näytti pahalta, ajattelin toiveikkaasti, että kipsi vaan jalkaan ja siitä tulee entistä ehompi. Mutta ei. Jalka oli jäänyt kiinni johonkin ja loukkaantunut niin pahasti, ettei ollut mitään takeita sen kuntoon tulemisesta edes leikkauksella. Armeliainta oli lopullinen nukutus. Tässä vielä yritän sopeutua ajatukseen. Itkettää.

ei tän näin pitäny mennä

syysniitty

Taisi olla hieman ennenaikaista julistaa tätäkin syksyä elämän parhaaksi ajaksi. Päivät kuluvat saamatta mitään aikaiseksi. Väsytää niin, että pelkkä tiskaaminen tirahduttaa kyyneleet silmiin. Tämähän ei kerta kaikkiaan voi olla oikein! Kädet tärisee, mielikuvitus laukkaa - mitä vaan pahaa voi tapahtua. Mikään aikaisempi ei tuo iloa, alavireinen mielenlaatu seuraa kaikkialle. Voi kun joskus olikisikin jotain positiivista sanottavaa. Vaan heti kun on, ottaa masennus jälleen voittonsa. Ei kiinnosta tv, ei radio eikä lukemienen. Siinä sitten ryven omassa onnettomuudessani, ilman apua. Tai kai kanssaihmiset yrittävät auttaa - minusta vain ei ole vastaanottajaksi. Voisin itkeä kokonaisen uuden valtameren.

Syksystä

sieni kannossa

Syksy on minulle vuoden parasta aikaa. Ensin elokuun upeat kuutamoyöt ja sitten pikkuhiljaa syksy jo kolkutteleekin ovelle. Marjasato kypsyy ja maasta nousee mitä moninaisimpia sieniä. Lehtien haravointi, puutarhan laitto talvikuntoon. Pian jo nurmikko ratiseekin jalkojen alla. Aina pitää vähän lisätä vaatteita päälle. Miten minä rakastankaan mullan ja maan väkevää tuoksua!

Omenan kuoressa on reikä.

Jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä erottaa

astioiden helinää.

Toukka tiskaa.

- Risto Rasa -

unhdetut 4

Tasapaksua

Kyllä suomalainen lehmä on sitten kaunis!

Tasaista, tasaista on ollut elämä. Näin sekä henkisen elämän suhteen kuin myös ihan konkreettisesti: päivän kohokohta on kauppareisssu sillloin tällöin. Voisi jopa sanoa, että elämä on tylsää. Olen rakentanut kuoren itselleni ja nyt istun sen sisällä ihmetellen. Toisaalta mikään ei kyllä jaksa kiinnostaa kovinkaan paljoa. Pelkään kaikkea mahdollista. Se onkin ihan uusi oire.

Marjanpoiminnasta

Ostimme kaksi 10 l ämpäriä, jotta suuri mustikkasaalis mahtuisi mukaan. Metsä oli epämiellyttävän kuuma ja marjatkin kohtuullisen harvassa, joten minä luovutin heti alkumetreillä. Mies jaksoi tempoilla vielä hyvän tovin, tosin saalis jäi silti laihanlaiseksi: yhteensä n. 2,5 l! Kovan aherruksen päälle kävimme meressä uimassa, kylläpä vilvoitti! Huomenna alkaa taas viiden päivän intensiivisukellus Kellokosken intervallihoitoon.

Murheelliset laulut

Viime viikko onkin kulunut murheellisten laulujen soinneissa...Väsyttää niin pirusti koko ajan. Huono puoli on se, etten nukahda ilman erillistä lääkettä, eikä sitäkään voi popsia kuten karkkia. Joten olen niukin naukin hereillä, mikä puolestaan lisää ahdistuksen määrää tuntuvasti. Ei siis mitään uutta auringon alla vieläkään ja vanhakin alkaa kiristää hermoja tiukkaan sävyyn. Tietokoneet, siis kaksi kappaletta, hajosivat viime viikolla ja ei kun uutta hankkimaan. Ja taas latautumaan tarvittavat ohjelmat, mikä sekin (tietysti) tuotti päänvaivaa onnettomalle maallikolle. Ja taas uusi käyttöjärjestelmä opeteltevana. Prkl! Televisiota en jaksa juurikaan katsoa enkä radiota kuunnella, joten aika kuluu kattoon tujotellessa hermot pinkeinä. Onneksi on sentään iPod! Kaikki mahdollinen - ja mahdotonkin- masentaa tappiin asti asteikolla 0-ääretön. Pyykkiä oli pakko pestä, kun puhtaat vaatteet tuppasivat loppumaan. Senkin askareen suoritin itku kurkussa ja kyyneleitä nieleskellen. Hyvä uutinen on se, että minulle pitäisi parin päivän sisällä saapua uudet silmälasit + aurinkolasit vahvuuksilla. Josko sitten maailma kirkastuisi, kirjaimellisesti.

Lahtipäivä

                                                                                                  

Vietimme tässä taannoin erittäin onnistuneen Lahti-päivän. Mukana olivat myös nuorempi tytär sekä poikaystävä. Alkutöiksemme sujahdimme hissillä korkeimpaan kolmesta hyppyrimäestä. Ja kyllä näkymät olivat huikeat!

                                                                                     

Hiihtohissillä ajoimme alas hyppyrimäkien juurelle. Kekseliäästi "monttu" oli näin kesäaikaan maauimalakäytössä.

                                                                                                   pakkasnaamari hiihtäjille

Kävimme myös hiihtomuseossa. Siellä oli jos jonkinlaista hiihtoon suoranaisesti tai välillisesti kuuluvaa esineistöä. simulaattorissa pystyi myös kokeilemaan omaa taitoa mäkihypyssä, ja- ajoituksestahan kaikki on kiinni...

Lopuksi löysimme erittäin miellyttävän ruokaravintolan. Mahat täynnä olikin mukava suunnistaa jo kotia kohti.

Tänä päivänä jäin aivan omilleni, kun siippa lähti mökkireissulle. Hiukan arveluttaa tämä kasvava ahdistuksen määrä, mutta kaipa tästä selvitään. Jääkaappi on täynnä ja tytär vain puhelinsoiton päässä, joten mikäs hätä omassa kotona ollessa. Tai niinhän sitä luulisi...

Toive

                                                                         

Joskus kun voisi vaan

tuulen vietäväksi sukeltaa.

Ilman hiuksia hulmuttaa antais

ja se kehoa niin kevyenä kantais.

Murhe ja itku jäisivät pois,

ei tuulella niille sijaa ois.

Tähdet vilkuttelisivat taivaalla,

on kaikki kovin pientä alhaalla.

Lentäisin vaikkei tietoakaan siivistä.

Kuin uus on maailma lintuperspektiivistä.

Unohdetut 3

Voi ihmettä

Minä olen aivan onneton uimari. Ensinnäkin vesi on mielestäni aina ihan liian kylmää ja niinpä kastautumiseen voi kulua helposti viitisentoistakin minuuttia. Asiaankuuluvine kiljahduksineen ja muineen tietenkin. Jos ja kun saan itseni kasteltua seuraa ohjelmassa hätäistä räpiköintiä ja ehkä hiukan arvokkaammin ja nautinnollisempaa vedessä lillumista. Minä kun en osaa uida. Näitä kastautumisia tapahtuu noin kerran viidessä vuodessa, joten joka kerta on pienoinen ihme. Tänä kesänä ollaan jo reippaasti yli keskiarvon, on meinaan tullut käytyä järvessä jo kolme kertaa!

Toinen ihme tapahtui, kun pikku kaktukseni kukkivat. Koskaan ennen ei minulle näin ole tapahtunut ja nyt olivat kaikki kolme kaktusta kukassa, ensin yksi ja vähän ajan kuluttua myös muut kaksi. Ehkä olosuhteet nyt vain olivat hyvät: ikkunallinen kuuma tuulikaappi. Tulin tästä kovin iloiseksi.

Olen taas oppinut, varovaisin askelin, keräämään näitä arjen pieniä iloja elämän voimavaraksi.

oma maa mansikka

Juhannuksena ajoimme maalle. Aattoilta sujui totuttuun tapaan grillaten ja saunoen. Verrattain lämmintä oli viime vuoteen verratuna. Osanotto oli sitten pudonnut puoleen normaalista, mutta 

kukaties taas ensi vuonna, suuremmalla joukolla...!

                                                      
kastelulampi metsän siimekseesä

Ihanaa oli kuunnella rauhaa ympärillään. Satunnaisesti sitä rikkoivat vain linnut laulullaan ja   

 itikoiden ininä!

Katselin siinä hetken pellonlaitoja,toisaalta jyrkkiä metsämäkiä sekä kesäista kastelulampea. Vanhan torpan kivijalan kohdalla menneisyys sai minut valtaansa. Kuinka kuvittelinkaan olevani tuon köyhän torppariperheen vesa! Juuri nyt kuuntelin käen kukuntaa, ehkä samoin kuin he aikoja sitten. En osannut ihan varmaksi laskea, että oliko tämä nyt isoisän isoisän vai vielä yhden isoisän perintöä meille. Jokatapauksessa kaikki mennyt ja nykyinen sai minut tuntemaan yhteenkuuluvuutta piikkiöläisen mullan ja veden kanssa.

  

juhannuksen ensimmäiset itse (veljen vaimo) kasvatetut mansikat. muu maa mustikka.

valonkajoa juhannusillassa

levozinin autuudesta

kärsin nukkumisongelmista. nukahtaminen on vaikeaa ja sitten kun nukkuu,niin havahtuu vähän väliä hereille. unirytmi on ihan poskellaan. nukahtelen milloin sattuu ja yleensä olen hereillä silloin kun muut nukkuvat. lääkäri määräsi levozinia, taas. viime kerran sivuoireet olivat sitä luokkaa, että lopetin lääkkeen käytön ihan itse.

suuta kuivaa koko ajan. motoriikka huononee, varsinkin hienomotoriikka. mitäs kun toimintaterapauttia varten pitäisi tehdä piirustus, mutta kun kädet ei toimi??? tosi sikeästi nukkuu kyllä sen mitä nukkuu, ei herää ovikelloon, ei kolmen koiran räksytykseen,ei kahteen herätyskelloon...ja lopun päivää vaeltaa tokkurassa pitkin taloa. ei saa oikein tehdyksi mitään. on levoton ja ahdistaa. muisti ei toimi. puhe on mitä sattuu. lihaksista häviää voimat. kuola valuu pitkin leukapieltä.

ah autuas levozin!

Nukkekuningas

Nukkekuningas
valtaistuimellaan
hallitsee ankaralla kädellä.
Käskyttää palvelijoita -
kaiken pitää olla täydellistä.
Menninkäiset ja maahiset
saavat verohelpotukset,
mutta keijuille lankeaa
sädehtimisvero.
Runoilijat iltanuotiolla
manaavat paperinpuutetta.
Lauma yksisarvisia
kapinoi sallitun laukka-askelten määrää vastaan.
Tonttujen puvut vaihtuneet harmaaseen villaan huokeaan.
Sirkat ja sirittäjät virittävät soittimiaan,
artiklan nukaan vain tunnin soittaa saa.
Virvatuli loistaa saa
vain silloin kun sitä tarvitaan,
esimerkiksi merkinantotapauksissa.
Kiiltomatojen on sammutettava lyhtynsä
tietenkin energiasäästöjen nimessä.
Metsän pikku väellä on itku ja hätä:
ei kai kuningas meitä pulaan jätä?

Ja nukkekuningas
valtaistuimellaan
juo teensä kultaisista kupeistaan.

Maalaismaisemaa ja rokkia

              

Viime viikonlopun vietimme äitini luona. Ihanaa vain olla ja nauttia maaseudun rauhasta. Erityistä oli se, että minä pystyin olemaan pois kotoa jopa kaksi yötä. Edistystä! Vaikka välillä ahdistikin, ei tarvinnut pakata kamoja ja lähteä takaisin kotiin.Vierailimme Aurajoen rannassa ja kävimme veljeni luona grillaamassa ja saunomassa, ihan kiireettömästi loppukevään päivästä nautiskellen.

Tiistaina olimme Tampereella AC/DCn keikalla. Ihmisiä oli valtavasti joka puolella. Saimme asiaankuuluvat keikkapaidat ostettua ja löysimme kunnialla paikkamme. Konsertti oli mahtava, niinkuin aina. Tämä oli neljäs kerta, kun olin katsomassa kyseistä bändiä.

Keltavuokot taitavat olla aika harvinaisia. En ole nähnyt niitä missään muualla kuin meidän kaivon kupeessa.

Kesäisenä päivänä

tätä kuvatessani mulahdin iloisesti pyllylleni ojaan

Oli lämmin päivä. Lähdimme ajelulle ja päädyimme pikkuteille, joilla kumpikaan meistä ei ollut ennen käynyt. Se oli ihan oikea seikkailu! ajoimme pieniä metsäteitä, melkein traktoripolkuja, mutta lopuksi löysimme taas sivistyksen pariin, kiitos mieheni erehtymättömän suuntavaiston. 

Unohdetut 2

harmaat ladot
maiseman ikäiset
vanhat ja kuluneet

pellon reunassa
metsien laidoilla
hiljaa harmaantuneet

harmaat ladot
huomaamattomat
piiloon pysähtyneet

teiden varsilla
niittyjen vierillä
vuosista väsyneet

-Ruut Ruohonen-

Unohdetut 1

Vihdoinkin toukokuu

Huhtikuu, tuo vuoden kuukausista viheliäisin, on viimeinkin ohi! Tällä kertaa se tosin kului suhteettoman kivuttomasti, ahdistuskohtauksia ei ollut kuin muutama ja nekin lievempiä kuin aikaisempina vuosina. Edistystä on siis tapahtunut. Mutta kuka tietää ensi vuodesta... Ja masennus se ei vaan katoa minnekään

Mielialanvaihteluiden suhteen on ollut hyvin tasaista. Se on yhtäaikaa ihanaa ja pelottavaa. Enhän ole viimeiseen 20 vuoteen muuta toivonut kuin tasaista elämää ja nyt tasaisuus kuitenkin hämmentää, sillä minusta tuntuu etten enää tunne itseäni. Kuka ja mikä siis oikeastaan olen?

Kevään voima

Läpi vaikka harmaan lehden.

Ateneumissa

Kävin eilen äitini kanssa taidemuseo Ateneumissa katsastamassa Caj Bremerin valokuvanäyttelyn. Olin erinomaisen tyytyväinen tähän käyntiin. Kuvat käsittelivät elämän kirjoa aina valtiopäämiehistä misseihin ja tavallisiin työn raskaan raatajiin ja arjen sankareihin. Niistä välittyi aito, usein humoristinenkin tunnelma maailman menosta.

Tänään on pääni pyörällä vieläkin. Junamatka, ihmisten hälinä ja vieraat tuoksut, puhumattakaan näyttelyn aiheuttamasta tunnemyllerryksestä tekevät minut väsyneeksi. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että sain lähdettyä ihmisten ilmoille. Seura oli mitä mainiointa ja näyttely elämys myös näin harrastelijavalokuvaajan silmin.

lämmin päivä

Tänään oli lämmin päivä,
vesiputouksina pisaroi vesi ränneistä.
Jostain tuli savun hajua, kevään nuotiot paloivat kitkerästi.
Jää oli vetäytynyt rantaviivalta,
muuttolintujen kaulat näkyivät selvästi.
Koski pauhasi ruskeana ja kuohuvana
kuin sillä olisi ollut kiire suurempiin astioihin.
Talven jäljiltä löysin ensimmäisen orvokintaimen
ja elämä tuntui niin kovin hyvältä.

alakuloa ja surullisuutta

Huhtikuu,tuo pahin kuukausi kaikesta. Täynnä alakuloa ja surullisuutta. Enkä edes tiedä mistä se johtuu, näin vain on ollut vuosikausia, Nyt en sentään ole itsetuhoinen, parannus sekin.

Kevätaurinko paistaa likaisten lasien läpi sieluun asti, paljastaa kaiken sen inhottavuuden mitä sieltä löytyy. Mielikuvituksen tuotetta totta kai- mutta niin todentuntuista. Pelkään lähtä ulos, koska ajattelen, että ihmiset näkevät suoraan lävitseni. Istun tuntitolkulla katselemassam ikkunasta ulos ja tietenkin- ahdistaa. Päiväunet vähän rikkovat rutiineja.

Miehen kanssa käydään pitkillä ajoretkillä, se helpottaa hetkeksi. Niin ja pääseehän sitä vähän talosta ulos!Valokuvailen aika paljo näillä retkillämme, vaikka aika surkea olen siinäkin. Kai kokemus opettaa...Pihatöihin tekisi mieli, se aina kohentaa mielialaa, mutta maa on vielä liian jäässä. Onhan sentään leikkokukkia,vaikka ei se ole sama kuin puutarhan hoito. Typerä huhtikuu!

äidin luona

Olimme viikonloppuna äidin luona vieraisilla. Teki hyvää päästä näistä minimaalisen pienistä ympyröistä vähän muualle. Keskustelut äidin kanssa ovat rakentavia ja ah niin kasvattavia! Äiti hääräsi keittiössä ja tarjoili sitten maukasta ruokaa. Minä sain vain olla, ihanaa.

kevät

Kevät.
Pihat sotkussa,
unelmat piilossa.

Kevät.
Auringonpaiste paljastaa
talven jäljet rumimmat.

Kevät.
linnunlaulu puissa
liian lujaa soi korvissa.

Kevät.
Alakuloa ilmassa,
surullisuutta tuulessa.

Puutarhassa

Talo oli suuri ja autio,

seisoi huoneet hylättyinä.

Tuoksui pihassa kamomillasaunio,

köynnösruusu kiipeili pitkin seiniä.

Aidan yli kurkoittaessa

näkyi villiintynyt puutarha,

juuri sellainen josta toivoo

löytävänsä oikean seikkailun.

Löysin kolosen,

ihan oikeankokoisen.

Se varmastikin oli siinä

vuosikaudet odottanut juuri minua.

Saavuin puutarhaan salaiseen,

olin lumoutunut!

Voi sitä kukkien määrää ja

laulua lintusten!

Perhosia oli ilma sakeanaan.

Niitä laskeutui

ojennetuille käsivarsilleni

lempeästi. Ja nekin lauloivat!

Päivä oli kuuma.

Vieressä virtasi puro janoisen juoda.

Joka kulaus muutti jotain minussa

ja minua alkoi huimata.

Pieninä palasina enää oli

entinen kurja elämäni.

Muistini hämärtyi koko ajan

nyt oli vain tämä hetki ja puutarha.

Niin jäin tehtävääni hoitamaan:

pitämään kunnossa puutarhaa.

Perhosten kanssa leikin

ja mennyt saa menneeksi jäädäkin.

Päiväunet

Päiväunilla
on se hyvä puoli,
että ne katkaisevat
epätoivoisen
tyhjyydentunteen
jota vuorokauteen mahtuu
useita tunteja.
Hyvällä onnella
unissa voi myös
tapahtua
onnellisia asioita.
Se on tärkeää
silloin kun elämä muuten
on vain sarja
epäonnistumisia
ja mielekkyyttä
tälle kaikelle
on kovin vaikea löytää.

Haavat aukeaa

Uudestaan ja uudestaan

revin auki tuhat haavaa arpista

ja kun oikein ahdistaa

vielä toiset tuhat aukeaa.

Niin pienestä se kaikki alkaa,

nyt huudan,raivoan, olen hiljaa.

Tämä kipu minut hulluksi saa,

ei mikään voi siihen auttaa.

Kipu mielen mustaksi maalaa,

kun ei virheitään voi unohtaa

eikä ole mitä odottaa,

on huominenkin vain tuskaa samaa.

Hetkeksi pillerillä kipu lannistetaan,

mielen ovi kiinni laitetaan.

Haavat jäävät unholaan,

kunnes ne - pian- taas avataan.

-Tintsu-

Naavapartain

naamiaiset

Uneton

Lumisadetta elämän tv-ruudussa. Taas on kerääntyntyt liikaa asioita, jotta saisin nukuttua. Asioita, jotka olisi pitänyt tehdä ja niitä, jotka olisi ollut parempi jättää tekemättä. Joka tapauksessa kaikki ne kummittelevat näin yön syvinä tunteina.

Liikuskelen levottomasti, missään ja mitenkään ei ole hyvä olla.

Annan periksi ja keitän aamukahvit. Ei se asiaa auta, mutta onpahan jotain tekemistä.

Tuuliviiri

Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin kerrot salaisuuden, sitten enää puhukaan et.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ylistät kaiken kauneutta ja heti perään kumoat sen.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin kerrot rakkaudesta, sitten kuoliaaksi vaikenet sen.

Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin mulle antaudut, seuraavaksi kaukana pakenet.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Ensin olet onnellinen, pian vihaan jo vaihtuu se.
Minä en sua ymmärrä, ymmärrä sua en.
Annat muka kaiken, mutta mitään siitä käteen saa mä en.

Tuuliviiri, se sinä olet.
Tuuliviiri, missä sinä seisot?
Tuuliviiri, vielä tulet huomaamaan,
että kyllä tuntuu,
kun oikein pannaan tuulemaan.

- Tintsu-

Unelma

On mulla unelma:
maailma ilman pahuutta
elämä ilman sairautta
vain hyvää tahtoa ja onnellisuutta

Etsin totuutta neulanterävää
lempeä ilman ikävää
silmiä avautuneina näkemään
pienillä voimaa väkevää

rakkautta ilman rajoja
kansoja liki kansoja
suissa sanoja uskottavia
valoa hävittämässä varjoja

Jo veljet toisiansa syleilee
sotien äänet kentillä vaimenee
on kirsikankukat auenneet
On mulla unelma.


-tintsu-

Joko tai

Olen musta tai valko
olen tuli tahi jää
lippu taikka salko
tyyni tai tuulispää

Olen kaikki tai ei mitään
olen Abel tahi Kain
olen länteen taikka itään
täysii tai ei lain

Olen sota taikka rauha
olen päivä tahi yö
pakkanen tai lauha
lepo taikka työ

Olen riemua tai tuskaa
Alpit taikka Sahara
vehreyttä tahi ruskaa
tukeva tai hatara

Olen pimeys tai valo
rujo taikka soma
olen kitsas tahi jalo
lainaa vain tai oma

Olen taivas taikka helvetti
ylpeä tai arka
piru tahi enkeli
onnekas tai parka.

-Tintsu-

Kuinka paljoon taakkaan kaartuu katajan selkä?

Mikä ei kuulu joukkoon?

ihmettelee talvinen retkeilijä